Tuulentyttöjen blogissa kerrotaan retkikunnan valmistautumisesta jäätikön ylitykseen ja lyhyitä päivityksiä Grönlannista luvassa myös matkan aikana. Tervetuloa mukaan seikkailuumme!

Sokerihuurretta 3 kiloa lakritsia 3 kiloa muuta karkkia 1,5 kiloa (tai vähän enemmän) suklaata - Tuolla määrällä luulisi pärjäävän! - Enköhän minä pärjää. - Sinä? - Minä. - Eikö pärjäisi useampikin? - Ei taida, juuri ja juuri saattaa minulle riittää. Näin on namut. En ole varsinaisesti henkilö, joka sylkee karkkipussiin arkena tai pyhänä, ja vielä vähemmän reissussa. Tauolla on mukava sujauttaa käsi taskuun ja yllättyä iloisesti. Reissun ensimmäinen Pätkis! Sitruunalakuja on vielä jäljellä! Vaikka karkin syöminen on mukavaa, suuren hiilihydraattimäärän takana on diabeetikolla totinenkin ajatus. Karkkikiloilla varmistetaan verensokereiden pitäminen sellaisella tasolla, että hiihtäminen ja muu toimiminen maasto-olosuhteissa onnistuu. Tankkaamista on riitettävä jokaiselle tauolle ja matalien verensokereiden varalle. Ravitsemuksen pohjana on tietysti oikea ruoka aamupalan, lounaan ja päivällisen muodossa, mutta kulutuksen noustessa yli 5000:n kilokalorin, on energiaa saatava paljon ja helposti. Reilulla rasvalla höystetyillä aterioilla ja sokerihuurretuilla välipaloilla tämä onnistuu. Karkin syömisen lisäksi diabeetikon täytyy miettiä muitakin rutiineja kuntoon ennen kuin nousee suksille. Käytännössä diabeteksen ehdoilla reissaa koko retkikunta. Jos verensokerit laskevat liian alas, hiihto pysähtyy ja asia hoidetaan kuntoon ennen kuin matka voi jatkua. Tästä erityispiirteestä on retkikunnassamme keskusteltu yhdessä ja mietitty miten toimitaan erilaisissa tilanteissa. Pohtimisen arvoisia seikkoja diabeteksen kannalta ovat verensokerin mittaaminen ja insuliinin pistäminen kylmässä, insuliinin ja lämpöä vaativien välineiden säilyttäminen lähellä kehoa vuorokauden ympäri, varavälineet, varavaravälineet, riittävän hyvä sokeritasapaino ja matalien verensokereiden välttäminen sekä hiilihydraattien laskeminen. Kun sairastuin diabetekseen vuonna 2003, oli arjesta ja rajusti vaihtelevista sokeriarvoista selviytyminen haastava tehtävä. Toisinaan kävelylenkitkin olivat pieniä seikkailuja. Verensokeri saattoi yhtäkkiä romahtaa matalaksi eikä siihen osannut aluksi varautua eikä oikein ymmärtänyt miten siinä niin pääsi käymään. Vuotta 2017 eläessä tuntuu kuin noista ajoista olisi kuljettu valovuosi tai pari. Pitkällisen ja kantapään kauttakin suoritetun harjoittelun sekä insuliinien ja hoitovälineiden kehityksen tuloksena on moni asia yksinkertaisempaa, vaikka perusasiat ovat pysyneet entisellään. Edelleen insuliiniannokset, liikunta ja hiilihydraattimäärät on sovitettava yhteen ja huomioitava tulehdukset ja muut poikkeustilanteet kehossa. Enää en mittaa verensokeria sormenpäitä rei’ittämällä, vaan käsivarren sensorista mittarilla skannaamalla. Insuliinien kehityksen ansiosta perusinsuliini vaikutus on tasaisempi ja ennakoitavampi. Vaatteisiin ommeltujen taskujen ja vyölaukun avulla varusteet pysyvä lähellä kehoa lämpiminä. Valmiiksi ruokapakkauksiin merkityt hiilihydraattimäärät helpottavat ruokailutilanteissa, kun ei tarvitse miettiä mitä ja kuinka paljon juuri tähän annokseen tulikaan kotona pakattua. Olen reissannut vähemmän mietittyjen toimintatapojen ja alkeellisempienkin välineiden avustuksella onnistuneesti, mutta mitä paremmin asiat on suunniteltu etukäteen, sitä enemmän voin käyttää aikaa muuhun kuin diabeteksen hoitoon.