Tuulentyttöjen blogissa kerrotaan retkikunnan valmistautumisesta jäätikön ylitykseen ja lyhyitä päivityksiä Grönlannista luvassa myös matkan aikana. Tervetuloa mukaan seikkailuumme!

Tuulentyttöjen kokemuksen perusteella Grönlannin jäätikön ylitykseen lähteminen vaatii yksityiskohtineen ja vaiheineen pitkää pinnaa. Viimeistään lupa-asioiden iskiessä tajuntaan saattaa käydä mielessä, josko valitsisi jonkin muun projektin toteutettavakseen. Oma lupamme lähti Grönlannin viranomaisille marraskuun alussa. Marraskuu ohitettiin ja joulukuu saapui. Vuodenvaihde läheni eikä hakemuksen suhteen oltu kuultu sanaakaan. Tiedossa oli, etteivät viranomaiset ole yhteydenpidossaan ahkeria, mutta väkisinkin alkoi miettiä erilaisia vaihtoehtoja. Onko sähköposti mennyt perille, oliko osoite oikein? Vuoden vaihtuessa lähetimme useampia sähköposteja, ilman vastauksia. Niinpä päätimme tarttua luuriin ja soittaa lupa-asioita hoitavalle taholle. Tästä alkoi mielenkiintoinen soittokierros. Ensimmäisellä soitolla sain noin kymmenen puhelun kääntämisen jälkeen toiseen päähän herran joka puhui englantia. Minua pyydettiin soittamaan parin tunnin päästä uudestaan, kun retkikunta-asioista tietävä henkilö palaa. Parin tunnin kuluttua puhelu käännettiin reilut kymmenen kertaa henkilöltä toiselle. Kukaan ei vaikuttanut tietävän kenelle puhelu pitäisi kääntää ja englantia ei juurikaan osattu. Lopulta puhelimen toisessa päässä ollut henkilö lupasi selvittää asiaa ja soittaa minulle. Puhelua ei kuitenkaan kuulunut. Seuraavan päivänä soitin uudestaan virastoon ja soitto päättyi siihen, että henkilö jonka kanssa olin molempina päivinä yrittänyt keskustella englanniksi, löi luurin korvaani. Tealla ei ollut seuraavina päivinä juurikaan parempi menestys yhteydenottojen tiimoilta. Radiolupahakemuksen deadlinen lähestyessä päätimme laittaa lupahakemuksen menemään ilman retkikuntanumeroa ja kirjoitimme saatteeksi, ettei retkikuntanumeroa toistaiseksi ole, koska emme saa kehenkään yhteyttä. Tämä päätös ja hakemuksen lähettäminen laittoikin asiat rullaamaan ja pian meihin otettiin yhteyttä. Ja kerrottiin viranomaisten siirtyneen sähköiseen lupahakemukseen. Tästä syystä meidän tulisi tehdä retkikuntalupahakemus uudestaan sähköisessä muodossa. Ja näin tehtiin. Uudessa hakemusjärjestelmässä oli kuitenkin pientä lapsentautia. Se ei hyväksynyt joihinkin kohtiin kirjattuja tietoja, muttei kertonut miksi. Sähköpostiviestittelyjen jälkeen ilmeni ettei teksti saanut olla tiettyä merkkimäärää pidempi. Jos tämä olisi jostakin ilmennyt, olisi toki ollut helpompi sovittaa teksti oikean pituiseksi. Muutakin pientä ilmeni. Hakemuksen karttaan reittiä merkittäessä koordinaatti­listastamme poimitut koordinaatit osuivat oikeisiin kohtiin loppua lukuun ottamatta. Loppureitin koordinaatit osuivat jäätikön ja rannan sijasta merelle. Ehkä jo ensi vuonna hakemuksen saa täytettyä helpommin. Tosin ensi vuonna meidän retkikuntamme taitaa katsella muita kuin Grönlannissa sijaitsevia koordinaatteja sillä silmällä. Eikä lupiin ja retkikuntaan ylipäätään liittyvät valmistelut menneet muutenkaan aivan oikoreittejä, mutta viimein meillä oli hallussa pankkitakaus, aseluvat, radiolupa, vakuutus, lennot, majoitukset, varusteiden kuljetus Suomesta Grönlantiin, polttoaineet, kuljetus jäätikölle ja muu tarpeellinen. Ja lopulta, vajaat kaksi viikkoa ennen jäätikölle lähtöä, myös retkikuntalupa, tuo retkikuntien himoitsema paperi, jonka saatuaan tietää pääsevänsä toteuttamaan pitkään valmisteltua jäätikön ylitystä.